25.4.2017

Lyon

Oi Lyon, minkä teit! Viime viikonloppuna meillä oli Helin kanssa "ongelma", jota kohdataan aina välillä täällä Ranskassa, minne matkustettais tällä kertaa? Onneksi löydettiin todella edulliset bussiliput Lyoniin, jonne olin halunnut matkustaa jo aiemminkin. Mulla oli kovat odotukset tälle kaupungille, mutta Lyon voitti mun odotukset sata nolla! Rakastuin kyseiseen kaupunkiin täydestä sydämestäni ja ensimmäistä kertaa täällä Ranskassa mulle tuli todellakin fiilis, että täällä mä voisin jopa asua vakituisesti.




Lyonin läpi kulkee ihania jokia, joiden rannalla mekin nautittiin auringosta ja siemailtiin skumppaa Helin koulun loppumisen kunniaksi (kyllä, tuo onnekas saa nauttia nyt lomasta kun mä vielä tuskailen pahimmat koeviikkoni läpi...). Ei suunniteltu sen kummempia tekemisiä viikonlopulle, mentiin sinne minne jalat vei ja nautittiin vain olostamme. Kierreltiin ympäri kaupunkia, kiivettiin kukkulalle, josta näkee koko Lyonin, käytiin jokiajelulla ja ihasteltiin jokaista kadunkulmaa.





Kokonaisuudessaan meidän pieni viikonloppu reissu oli todella onnistunut ja jopa kahdessa päivässä sain ladattua tarpeeksi voimia tuleviin koeviikkoihin! Lyonissa olisin viihtynyt kauemminkin mutta  kuitenkin hieman haikein fiiliksin jouduimme jättämään tämänkin ihanan kaupungin taaksepäin, mutta yksi asia on varmaa, tuonne täytyy palata uudestaan!! Enää muutama viikko täällä puolella maata jäljellä, saa nähdä mitkä kaupungit kerkeän vielä käydä läpi kahdessa viikossa... ;-)?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti