5.2.2017

Sunday feelings

Torstaina koitti se odotettu päivä, jolloin sain mun ihania ystäviä tänne puolelle maailmaa mua moikkaamaan. Koko aamupäivän mulla oli todella odottavainen fiilis ja kun vihdoin pääsin lentokentälle, alkoi mun kädetkin jopa täristä. En osannut yhtään ennakoida, miten reagoisin, kun näkisin ensimmäistä kertaa yli kuukauteen, mun rakkaita Suomesta. Mutta kun vihdoin näin tutut kasvot, oli mun ensimmäinen reaktio niin suuri ilo, että taisi siinä aueta sitten kyynelkanavat ihan kunnolla pitkästä aikaa :-D

Ehdittiin kolmen päivän aikana jutella kaikki tapahtuneet asiat ja fiilikset läpi, syödä hyvin, käydä eläinpustossa, kierrellä ympäri Montpellieriä ja vaan nauttia toistemme seurasta. Oli myös hauska seurata vierestä, miten asiat, joihin mä olen täällä jo tottunut, olivat näille ihan uusia. Esimerkiksi mulle on jo täysin normaalia, että Ranskalaiset ovat hitaita kaikessa mitä tekevät, mutta toisille se aiheutti samaa ärsytystä, mitä mulle kuukausi sitten :-D

Viikonlopun aikana tulikin koettua melkein kaikki fiilikset läpi, kun ikävä ja jälleennäkemisen ilo yhdistyivät. Mutta kaikista kiitollisin olen kyllä tällaisistä ystävistä, joille välimatka ei ole este. Mulle se oli tosi iso asia, että he saapuivat 3200km päähän asti näkemään mua ja oli ihanaa päästä näyttämään mun elämää täällä päin.



Aina on kuitenkin myös hyvästien aika ja nyt on jo Kati ja Jani saatettu takaisin kentälle haikein mielin, mutta onneksi he toivat mulle tuliaisina salmiakkia ja ruisleipää, joiden voimalla saadaan tämä päivä ja uusi viikko käyntiin! (Ja voin kertoa, että ruisleipä maistui kyllä paremmalta, kuin mikään muu pitkään aikaan, kun on kuukauden syönyt vain valkoista patonkia... :-D)

1 kommentti: