31.1.2017

Monaco

Koska me ollaan tunnettuja meidän extemporeideoista, oli mun vastaus ehdoton kyllä, kun Heli kysyi, että miten ois myös Monacossa vierailu tän viikonlopun aikana. Päästiin siis junalla alle puolessa tunnissa ja 3 eurolla Nizzasta Monacoon. Kyllä, kolmella eurolla. Harvoin voi sanoa pääsevänsä toiseen valtioon noin halvalla.





Monacohan on todella pieni valtio ja se on pinta-alaltaan maailman toiseksi pienin itsenäinen valtio. Eli käytännössä tämän pienen paikan kävely päästä päähän onnistuu (ja se me myös tehtiin, heh!).

Koko valtiohan on rakennettu ihan vuoren juureen ja ala- ja ylämäkiä riitti. Kun astuttiin ulos juna-asemalta, mun suu loksahti täysin auki. Siellä kimmelsi maailman kirkkain ja turkoosein meri, mitä olen koskaan nähnyt. Toinen toisiaan isompia veneitä ja hienompia urheiluautoja, ihmisiä pukuihin pukeutuneena ja massiivisia taloja. Monaco oli todella rauhallinen kokonaisuudessaan ja oltiin itsekkin todella hyvässä mielentilassa ja hymy oli kasvoilla aamusta iltaan.







Monaco oli kaunein paikka, missä olen vieraillut elämäni aikana ja voin todellakin suositella sitä kaikille. Varsinainen turistikausi ei ole käynnissä vielä näin alkuvuodesta joten saatiin olla aika rauhassa. Lämpötilat olivat silti kohdillaan ja hipoivat +15 astetta. Istuimme auringossa ja saimme jopa pienet punat poskillemme siitä porotuksesta. Ei ollenkaan paha tammikuussa ;-)







2 kommenttia:

  1. Onpa kiva lukea myös näitä reissupostauksia ja ihailla kauniita kuvia. Ihan kuin olisi reissussa itse. Mukavaa viikonjatkoa sinne!

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat ja mahdottoman ihana asia että pääsitte visiitille vähän erikoisempaan paikkaan!

    VastaaPoista